Suhdeopas

3 askelta anteeksiantoon

29.12.2009 kello 15:00 | Martta Kaukonen
Olosi helpottuu, jos lakkaat kantamasta turhaa kaunaa.

anteeks_225Erehtyminen on inhimillistä
Kaikki tekevät virheitä eikä täydellisiä ihmisiä ole olemassakaan. Ei siis ihme, jos bestiksesi töppää joskus niin pahasti, että haluaisit sanoa koko ystävyyden irti. Tai jos vanhempasi munaavat niin, että sinun on vaikea antaa sitä heille anteeksi. Jokainen ansaitsee kuitenkin toisen tilaisuuden.

Mene itseesi
Anteeksi on helpompi antaa, jos on itse saanut omat virheensä anteeksi. Jos et meinaa millään pystyä antamaan bestiksellesi anteeksi, muistele, mitä kaikkea hän on antanut sinulle anteeksi.

Elä kevyemmin
Jos kannat jollekin kaunaa, voit tietysti loukata häntä haukkumalla ja mustamaalaamalla häntä muille. Eniten kuitenkin satutat itseäsi. Katkeruus ja viha kalvavat sielua. Jos pystyt päästämään negatiivista tunteista irti, ne eivät enää hallitse sinua.


Kaikkea ei pidä antaa anteeksi

Jos sinulla on jonkun ihmisen seurassa jatkuvasti paha olo siksi, että hän ei ota toiveitasi eikä tunteitasi millään tavalla huomioon, asialle on tehtävä jotakin. Anteeksiantaminen edellyttää sitä, että ihminen oppii virheistään. Jos joku pyytää sinulta kerta toisensa jälkeen anteeksi, mutta sortuu joka kerta anteeksi saatuaan samaan virheeseen, tilanne ei enää korjaannu pelkällä anteeksipyynnöllä.

Jotkut ihmiset pyrkivät käyttämään muiden hyväuskoisuutta ja luottamusta hyväkseen. He luottavat siihen, että he voivat käyttäytyä miten tahansa ja saada kaiken anteeksi. Heidän kynnysmatokseen ei kannata jäädä.
Bookmark and Share
Kommentit (0)
Kommentoi: "3 askelta anteeksiantoon"




MUISTATHAN, ETTÄ OLET VASTUUSSA OMASTA KIRJOITUKSESTASI JA SEN SISÄLLÖSTÄ. KIRJOITTAJAA SITOO SUOMEN LAKI. LAKIA RIKKOVA KIRJOITTAJA VOI JOUTUA OIKEUDELLISEEN VASTUUSEEN.

Katso Myös

Arkisto

Tausta:

Keskustelut

Habbo>

Ilmoitus