Osallistu kyselyyn
Kolahtaako koulu?
Keskustelut
Juuh, elikkä alotin tuossa lokakuussa 09 käyttämään ehkäisypillereitä, jotka auttavat erityisesti akneen. Sivuvaikutuksena painoni nousi 6,5 kiloa ja sitten oli parina ensimmäisenä viikkona juurikin tätä, että kaikki vaan vitutti ja teki mieli tiuskia kaikille vaikkei ollut mitään syytä. Kuitenkin pillerit poistivat kovat ja hankalat kipuni ja pienensivät kuukautisvuodon määrää.
Kävin viime viikolla hakemassa toisen satsin pillereitä, ja keskustelin lääkärin kanssa niiden vaikutuksista. Minua todella häiritsee se, että painoni on noussut niin paljon, joten lääkäri ehdotti että vaihdettaisiin toiseen merkkiin. Nyt olen n. viikon ajan syönyt toisia pillereitä, ja paino on tippunut 1,5 kiloa. Ja siksi paino on pudonnut niin nopeasti, koska pillereiden takia kerääntynyt neste poistuu, sillä mikään ei kerää sitä enää.
Elikkä kannattaa keskustella lääkärin kanssa, jos haluaa pillerien auttavan erityisesti johonkin tiettyyn vaivaan, ja kyllä niissä pakkauksissa lukee mitä sivuvaikutuksia pillerit aiheuttavat (:

Tämän keskustelun viestiketju
E pillerit ja sivuvaikutukset
mast - 05.02.2010 kello 14:00>>
NooraPoika - 05.02.2010 kello 14:14->
xylitoljenkki - 06.02.2010 kello 16:56Mulla ainakin>>>
Beth - 07.02.2010 kello 14:27