Miss Mix - Trendikkäin yhteisö

4.10.2011 | 17:04

Haluan odottaa avioliittoa

Poikaystäväni haluaisi jo harrastaa seksiä, mutta olen päättänyt säästää itseäni avioliittoon. Minusta tuntuu, että jos minä en tee sitä hänen kanssaan, hän joko tekee sen selkäni takana tai jättää minut sen takia.

Elina–95

Seksuaaliterapeutti Maaret Kallio vastaa:

Seksi ja sen aloittaminen ovat todella suuria asioita nuoren elämässä. En usko, että yksikään ihminen aloittaa seksiä pähkäilemättä sen sujuvuutta, oikeaa ajoitusta, kumppaninvalintaa tai omaa osaamistaan. Seksi on ennen kaikkea tunteisiin liittyvä kokemus, vaikka se mielletäänkin fyysiseksi. Juuri tunnepuolen vuoksi on tärkeintä kuunnella ja kunnioittaa omia ajatuksiaan, halujaan ja rajojaan. Ja kunnioittaa niitä silloinkin, kun toinen haluaisi, painostaisi tai tahtoisi jotakin muuta.

Seurustellessa kannattaa aina avoimesti ja rehellisesti keskustella tunteistaan, toiveistaan ja haluistaan. Joskus ollaan tilanteessa, jossa osapuolet haluavat erilaisia asioita. Silloin täytyy uskaltaa yhdessä ja yksin miettiä, mikä on tärkeintä: se, että kuuntelee itseään, vai se, että miellyttää toista. Älä tee toisen vuoksi mitään sellaista, mitä myöhemmin kadut. Teillä molemmilla on oikeus haluta omanlaisianne asioita, muttei oikeutta painostaa tai pakottaa toista haluamaan samaa.

 


maaret_225Seksuaalisuuteen ja seksiin liittyviin kysymyksiin vastaa erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Maaret Kallio.
Lähetä kysymyksesi tästä.

 

Tagit: 

Kommentit

Samis (vieras)
Mä oon juuri samaa mieltä ja oon jutellut siitä rakkaani kanssa ja hän ymmärtää minua ja hyväksyy ja arvostaa päätöstäni!
ninnu (vieras)
mihin voin laittaa kysymyksiä ? haluaisin tietää voiko ehkäisypillereitä käyttää, vaikkei kuukautiset ole alkaneet.. tiedän että on tyhmä kysmys..anteeksi siitä :( ja siitä,että laitan tänne, mutten löydä muuta paikkaa minne laittaa. !! auttakaa!
Ihminenjonkamen... (vieras)
mitä sä oikee kuvittelet ?! Mihi sä vitun ääliö tarttet ehkäisypillerei jos sun menkat ei oo ees alkanu viäl, sä tuskin oot valmis seksii jos oot nii nuori ettei sul oo menkkoi!
ninnu (vieras)
? Taisit käsittää ihan väärin läskiaivo. MENKAT EIVÄT OLE ALKANEET VOINKO ALOITTAA EHKÄISYPILLERIT, ELI e-pillerit pitää aloittaa sinä päivänä kun menkat alkaa ja halusin tietää voinko aloittaa ne ennen kuikn menkat alkavat taas. Niin kukahan se on vitun ääliö ? Harkitse puheitasi typerä penikka.
vm.'91 viides h... (vieras)
Ilmeisesti nimimerkillä ninnu on menkkakierto alkanut ja kohta on taas se aika kierrosta että seuraavat menkat on tulossa? Jos ymmärsin oikein, voit aloittaa e-pillereiden ottamisen heti sinä päivänä, kun menkat taas tulee. "Etukäteen" niitä ei yleensä aloiteta. Tarkista e-pilleripakkauksen tuoteselosteesta/paperilappusesta, miten juuri noi sun pillerit tulee ottaa. Niissä on yleensä todella selkeät ohjeet. Toivottavasti voit kysyä siskolta/äitiltä/terkalta/soittaa gynelle joka ne sulle määräsi.
ninnu (vieras)
Kiitos paljon! Sitä juuri tarkoitin :)
Incorrect please try again
Kirjoita tähän yllä olevan laatikon sanat: Enter the numbers you hear: