Verta imetään myös vuonna 2012

Tuleeko vampyyribuumi jo korvista ulos? Huonoja uutisia: samoilla linjoilla jatketaan myös tänä vuonna. Aamunkoin kakkososan enskaan on vielä sentään aikaa, mutta sitä ennen sopii kauhistella Tim Burtonin ja Johnny Deppin Dark Shadowsia ja todistaa Kate Beckinsalen paluu Underworldin pariin.
Underworld Awakening 23.3.
Dark Shadows 11.5.
Twilight – Aamunkoi osa 2 16.11.
Yksi Lumikki, kaksi Lumikkia…

Satuihin perustuvien elokuvien buumi sen kun jatkuu. Ja ikään kuin yhdessä Lumikki-tulkinnassa ei olisi tarpeeksi tekemistä, on Hollywoodin unelmatehdas pyöräyttänyt kevääksi kalpeaihoisen omenansyöjän tarinoita kaksin kappalein. Ennakkokuvien perusteella Lily Collinsin ja Kristen Stewartin lumikeilla on onneksi huima ero.
Mirror, Mirror 16.3.
Lumikki ja metsästäjä 8.6.
Girl power vs. (super)sankarit

Suurimmat ja kauneimmat elokuvat vaativat useimmiten suuren ja kauniin sankarin. Vaikka luvassa on jatkotarina niin Hämähäkkimiehelle kuin Batmanillekin ja apajille pyrkii myös 50 vuotta täyttävä James Bond, on kevään odotetuin toimintapaketti menestyskirjaan perustuva Nälkäpeli. Jennifer Lawrence ottanee katsojatilaston kärkipaikan tiukkaan tähtäimeensä!
Mission: Impossible – Ghost Protocol 3.2.
Nälkäpeli 23.3.
Titaanien raivo 30.3.
Iron Sky 6.4.
21 Jump Street 4.5.
Men In Black III 25.5.
Jack the Giant Killer 15.6.
Spider-Man 4 6.7.
Yön ritarin paluu 27.7.
007 Skyfall 9.11.
Hobitti – odottamaton matka 14.12.
Klassikoiden uusi elämä

Tiesitkö, että 15. huhtikuuta 2012 tulee kuluneeksi sata vuotta Titanic-laivan uppoamisesta? Viikkoa ennen historiallista päivämäärää sopii raahautua elokuvateatteriin, sillä rakastettu ja palvottu vuoden 1997 elokuva tulee takaisin, 3D-versiona. Myös kaksi muuta tuoretta klassikkoa saavat keväällä 3D-käsittelyn.
Leijonakuningas 3D 20.1.
Star Wars: Episodi I – Pimeä
uhka 3D 10.2.
Titanic 3D 6.4.
Nousevat ja siirtyvät tähdet

Lajityypistä riippumatta leffojen pää- ja sivuosissa hurmaavat uudet tai television puolelta tutut tähtinäyttelijät. Bongaa jo keväällä Oscar-spekulaatioissa mukana oleva Elizabeth Olsen ja Lost-tähti Emilie de Ravin, ja odota kieli pitkällä syksyn Miss Farkku-Suomea eli Sanni Kurkisuota.
Jeremy Irvine: Sotahevonen 24.2.
Emilie de Ravin: Hulluna Saraan 27.1.
Elizabeth Olsen: Martha Marcy May Marlene 2.3.
Ezra Miller: Poikani Kevin 20.4.
Sanni Kurkisuo: Miss Farkku-Suomi 17.8.


Kommentit