Yksi intohimoistani on maalaaminen, piirtämisen ja kirjoittamisen ohella. :) Meillä hoitoalalla käytetään myös sellaista termiä, kuin musiikkimaalaus. :) Onko kenellekään tuttu? Jep, se on yksinkertaistettuna sitä, että laitetaan esim. klassista soimaan ja aletaan maalaamaan sen tahdissa, kuvitellen, miltä musiikki näyttäisi paperilla. :) Se on aika hauskaa ja siitä voi keksiä monenlaisia variaatiota; maalata vain yhdeelä värillä, maalata monella eri värillä, sekoittaa värejä keskenään yms, yms, vaihdella eri musiikki lajeja. Mainiota mielenvirkistystä, joka sopii terapiaksi ja kuntoutukseksi sun muuksi. :)

Tuon kuvan tein kerran luovan ilmaisun tunnilla. :) Sen teemana on hiljaisuus. Pystyttekö aistimaan sen? Minä ainakin. Tykkään keksiä kuville sanoman. Se on aika jännää, voi olla, että ensimmäinen sana, joka kuvasta tulee mieleen, on se tunnetila tai muu juttu josta tietää, että tuollaista se on. Tai sitten voi mennä kauankin, ennenkuin keksii sopivan sanan. Vähän samanlaista kuin tarinan nimen keksiminen. Täytyy keskittyä sisältöön, jotta se vastaisi otsikkoa. Jos otsikkona on esim. Aurinkoinen rantapäivä, ei voida puhua kylmästä talvesta, eikö niin.
Kun lähdin ammattikouluun, minulle tuli heti ikävä yläasteen äidinkielen tunteja. En saanut enää kirjoittaa tarinoita opettajan luettavaksi, enkä saanut tehdä enää kirjaesitelmiä, ainakaan niin usein kuin olisin halunnut. Okei, okei, saisin kyllä, mutta eihän opettajilla ole aikaa lukea sellaisia kun niillä on 400 muun ihmisen työt vielä tarkistamatta.(ollaan me kyllä tehty yksi kirja-analyysin tapainen tehtävä, jonka väänsin hikihatussa loppuun edellisenä iltana ja sain siitä kiitettävän) ;) Mutta onneksi minulla on ystäviä, joille voin luetuttaa tarinani. ;) Kiitos siitä heille. Älkää luulko, että ammattikoulussa ei äidinkielen taitoa tarvita. Nimittäin, kyllä millä tahansa alalla tarvitaan äidinkielen taitoa monella alueella. Esimerkiksi työhakemukset, kokousten pöytäkirjat, referointi taito, muut kirjalliset tehtävät ovat kaikki tärkeitä, ainakin meidän alalla, ja monella muullakin.
No poikkesin hiukan polulta, mutta ei se mitään. Kiitos jos jaksoitte lukea :)
Enkelityttö Rin <3
